apuasioita
Jan. 23rd, 2007 | 11:12 pm
INTIA
Intiassa syödään koiria. Koirat voivat olla joko raakoja tai sitten ei. Kypsiä koiria kutsutaan yleensä nimellä Hot Dog’s. Raakoja koiria ei voi syödä koska ne ovat todella raakoja, ja voisivat raadella syöjän elävältä. Intiassa on noin 1.1 miljardia ihmistä ja jokatoisella heistä on koira eläin. eli intiassa on todella monta koiraa. Koiria metsästetään intiassa elannon vuoksi. Koirat ovat myös huolestuneita kasvihuone ilmiöstä ja on lupautunut säästämään metaani päästöjään.
Koirat ovat alkuperäisiä intialaisia. Koirat asuttivat intian jo 2232 eKr. Koirat aloittivat globalisoitumisen
siirtymällä intian alueilta mongoliaan ja sieltä kiinan alueille. Sietlä koirat uivat australiaan ja taistelivat verisesti kelju-koo-kojoottia vastaan. Australiassa koirat eivät kauaa viihtyneet ja he päättivät seilätä kohti etelä-amerikkaa ja vallata sen apinalta ja gorillalta. Koirat olivat tuhonneet jo koko maapallon kunnes oli enää yksi paikka valtaamatta ja se oli Virossa sijaitseva pieni kyläpahanen nimeltä Narva. Koirien pahaksi onneksi narvassa asui LEO KOMAROV #77. Leo suuttui todella paljon ja taklas kaikki koirat ja alisti ne ja siitä lähtien koirat ovat toimineet kotieläiminä.